sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Naistenpäivän agsailut

Lauantaina heräillessä aurinko paistoi niiiin keväisesti, että teki mieli heti lähteä ulos katsomaan tuota outoa valoilmiötä! Pakkailin koiran autoon ja päätin lähteä metsän kautta hallille treenailemaan. Kun sain koiran autosta ja lähdin metsää kohti tajusin, että on muuten harvinaisen liukas keli. Onneksi kyseessä on Lily ja hihnan pystyi hyvin irroittamaan jo hieman ennen metsää. Pienikin hihnan nykäisy olisi antanut lahjaksi lonkkamurtuman tai vähintään komiat mustelmat. Neiti juoksi onnessaan rämeikössä kun taas itse keskityin jäisellä polulla pystyssä pysymiseen. Lopulta luovutin ja rämmin itsekkin sohjossa metsikössä.

Zip the keppisilppuri

Lenkin jälkeen käytiin agiliitelemässä tovi. Aivan alkeita yhäkin. Keppejen hakemista, eteenlähetystä, siivekkeen kiertoja jne. Ja kerrankin oli viitseliäisyyttä leikkiä kameran kanssa, joten kamera jalustalle ja kuvaamaan!


Treenit nyt kokolailla meni loistavasti. Putkihulluhan tuosta on tulossa, kesken kaiken lähti omille teilleen putkeilemaan. Treenin lopussa myös alkoi huomaamaan koiran väsymisen (meillä molemmilla alkaa kunnon kuntokuuri just nyt ja heti!) ja kun pakkailin kamoja pois koira tiesi ettei herkkuja heru ja hipsi tyytyväisenä nukkumaan perimmäiseen nurkkaan :'D Ja arvatkaa halusiko neiti keskeyttää nokosiaan kun tavarat oli pakattu?!

Tästä on taas hyvä jatkaa  ja kun agilitykärpänen on kunnolla nyt puraissut niin pitäähän se vanha rouvakin ottaa joku päivä mukaan muistelemaan agilityn ihmemaata! :)




"Mä sain sen kepin siltä! Nyt karkuun!"